Tarinamme

Perheeseemme kuuluu siis isäntä Kari-Pekka, eli tuttavallisemmin KP ja emäntä Anne. Asumme maalla Vesilahdella harrastaen näitä koiria ja moottoripyöräilyä.

Onhan meillä lapsiakin, mutta kukaan ei asu enää kotosalla, eli kolme tyttöä ja kolme poikaa, joten onhan heitäkin kertynyt siis yhteensä kuusi kappaletta. Eli siis koirien kanssa tällä hetkellä elellään.

 Väinön myötä kiinnostuimme näyttelyistä, jotka siis aloitimme nyt kesällä -07, "pakkomielle" se ei meille kuitenkaan ole vaan mielenkiinnolla seuraamme Väinön kehitystä, nyt kun ensi vuoden puolella siirrymme nuorten luokkaan.

                     2008

No nyt sitten ollaan nuorten luokassa, kaksi näyttelyä takana..EHt molemmista, ei paha, kun tuo poika on vielä niin ruipelo...Tampereen KV:stä jotain postiivistakin sanottavaa, taisi olla eka kerta kun tuomarin kommentti oli "excellent lips", tähän saakka ne ovat olleet aina liian suuret =))

Kävimmepä tässä lauantaina huhtikuun 19.pvä hieman treenaamassa tuota Lahden näyttelyä varten Viialan match showssa, sieltä sai poika mitalin kaulaansa =))

ja kantoi sen autolle todella ylpeän näköisenä...

 

 Nyt on sitten Italialais-sedän luonakin siellä Lahdessa käyty, tulos siis taas EH, no ehkä se meille kelpaa...(jos totta puhutaan, ei) mutta malttia peliin, eiköhän ne ERItkin vielä joskus napsahtele =))

Tänne ei nyt mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, Raumalla opimme, että koiran esittäminen on todella tärkeässä roolissa toisille tuomareille, eli parannettavaa vielä on, ainakin hampaiden itse esittämisen suhteen.

Vielä käynti Harjavallassa ja sitten lomailemaan moottoripyörällä, ja sitten ootellaan koska minusta tulee pienen ihmislapsen mummu...

Harjavalta on käyty ja ensi viikolla lomalle, ja sitten takaisin opettelemaan mummuksi tuloa...

 

Moottoripyöräreissu takana, ja matka osui sopivasti Sloveniaan, jossa kävimme katsomassa Väinön isää, Black Jackiä ja olipa komea ilmestys. Valvador´s Landin kennelissä saimme vieraanvaraisen vastaanoton ja kiitos siitä Slaville... ja voi, voi, kun tekee mieli toista doggipoikaa..

Nyt 21.pvä heinäkuuta perheemme lisääntyy (tai tyttäreni omistuksessa) ranskisuroksella, pikku herra saapuu illalla sateiseen koto Suomeen. Tervetuloa Romeo!

 Mummuksi en vieläkään ole tullut, ja eipä ole ennen tullut mainittua, että tällä tyttärelläni on myös koira. Kuinkas ollakkaan, kulkee varmaan geeneissä =) Eli siellä asustaa chihuneiti Nelli!!

Vielä tulevana lauantaina kerran nuoriin, silloin koitos on Turussa...

Perjantai-ilta koitti, Väinö pestiin näyttelyä varten ja kuinka ollakkaan tyttäreni lähti synnyttämään ensimmäistä lastenlastamme.....Eli yö meni valvoessa ja päätimme, että näyttelyjä tulee uusia ja jäämme kotiin. Lauantai-iltana 18.30 syntyi ensimmäinen lapsenlapseni, pieni mustatukkainen tyttö, ja minusta tuli siis kertaheitolla MUMMU !!!

Tervetuloa joukkoon, pikku ihmisprinsessa =))))

 

Otto ja Väinö täyttivät vuosia!! Otto 8 v. ja Väinökin jo 2v. Onnea pojat!

Avoissa ollaan...eikä ollenkaan huonosti ole mennyt...

Nyt on neljästä viimeisestä näyttelystä tipahtanut ERI, saispa se eka sertikin tulla...

Kohta pitäisi käyttää Väinö lonkka kuvissa, jännityksellä odotan millaiset paperit poika saa,,,

Tämä oli tällaista tilannetietoa, mutta eiköhän sitä oikeata tarinaakin synny....

Ristiäisiä juhlittiin, pikku prinsessa sai nimekseen Nea Emilia ja siinähän tuo neiti kasvaa, ja muuttavat mummun lähelle, tänne Vesilahteen..

 

No, sitten ystävämme Petra sai houkuteltua meidät maailmalle..ajattelimme testata ihan kokemuksena, miten Väinö ottaa laivamatkan..eli jospa voitaisiin muuallekkin lähteä. Nyt siis kohteena Ahvenanmaa, ja Eckerön KV-näyttely. Ja kuinka ollakkaan kaikki meni nappiin, ensin siis laivamatka, Väinölle se oli peace of cake ja sitten jännittämään näyttelyä...

Ja se vasta nappiin menikin, NYT TULI se kauan odotettu EKA SERTI   ja lisämausteina CACIB  ja Väinö oli sitten lopulta VSP,  minulle kaikki täyttä hebreaa, olinhan niitä nähnyt muiden saaneen, mutta kun omalle kohdalle osui se ensimmäinen kerta, hyvä että henki kulki ja onnella ei ollut rajoja....kuvan laitan tuonne näyttelysivullemme, kunhan saamme otettua, kun tietenkin juuri tältä matkalta kamera jäi kotiin. 

Ja suuri kiitos Väinön nykyään niin sulavista liikkeistä kuuluu ystävällemme Petralle, joka on neuvonut meitä Väinön esittämisessä. Että, olen ylpeä isosta pojastamme!!!

 

Ja nyt pitäisi löytää vaaka, että tiedettäisiin paljonko tuo meillä kasvava "hirvi" painaa. Hirvi sana tulee siitä, kun lapsenlapseni isä sanoi näin; "Kun Nea menee eskariin, kysytään mitä lemmikeitä teillä on, niin tyttö vastaa, että mummulla ja papalla on HIRVI".

Joulukuun voittajanäyttelyn jälkeen pitäisi saada se aika lonkkakuviin, että kerkiää dopingit mennä ohi, ennen seuraavia kisoja..

Ensi vuoden näyttelyitä on katseltu, no, Tampereelle ja Turkuun ollaan jo ilmottauduttu, mutta siinäpä se sitten onkin.. 

Nyt on sitten vuoden 2008 näyttelyt käyty, se minun jännittämäni hienolla nimellä varustettu Voittaja 08 näyttelykin saatiin käytyä, ja tuloskaan ei ollut huono. Väinö voitti luokkansa ja oli PU4, joten tämä tästä vuodesta.

 

Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Vuotta 2009!!

 

Vuosi 2009

Ja nyt sitten alkoikin tapahtua, meille tulee doggivauva!!!! Harlekiiniuros nimeltään Konstantinus From Valvasor´s Land eli kotoisammin Konsta..

 

Ja nyt se sitten tapahtui, eilen tulimme kotiin yhdessä tuon Konstamme kanssa, enpäs sitten muistanutkaan millaista on pienen elohiiren kanssa eläminen...isot pojatkin ovat vähän sekaisin...=)

No täällä se Konsta kasvaa, tänään tuli 14 viikoa täyteen ja painoa  oli punnittaessa 26 kg, eli ihan reilunkokoinen pikku mies =) Kauaa en jaksa toista punnita ainakaan syliin ottamalla..

Isot pojat eivät vielä kovasti leikkikaverikseen huoli, mutta eiköhän tuo tuosta...ja säsäpissitkin ovat vähentyneet...

Näyttelyitäkin olemme katselleet, katsotaan nyt mitä saadaan aikaiseksi...

Parit näyttelyt Väpillä takana, sertit antaa odottaa, nyt on taas EH-kausi meneillään, mutta edelleen sanotaan "hiljaa hyvä tulee"

 

13.5. Konsta sai suomen kansalaisuuden =)

Konstakin käynyt parit mätsärit; ensin sininen ja sitten punainen nauha..pentunäyttelyitäkin ollaan jo katseltu..

Tyttäreni ranskista pitäisi kanssa viedä mätsäriin, ja mahdollisesti vielä viralliseen näyttelyynkin, kun nyt vihdoin saimme paperitkin.. 

Nyt päästiin taas ERI kantaan, ja Sertikin tuli, eli kaksi kasassa...katsotaan nyt kuinka kauan se kolmas antaa itseään odottaa..

 

26.7. Pikku Nea 1 vuotta!!

Näin se aika rientää, ja tässä välissä tuli tyttärelleni Romeon seuraksi toinen ranskis, ja hän on tyttö, ja kuinkas ollakaan nimeksi tuli Julia !!

Näyttelyt jatkuvat ja kohta Konstakin sinne lähtee, nyt Väpin kanssa metsästetään siitä viimeistä sertiä ;)

Jeeeeeee, nyt se viimonenkin serti tuli, eli Väpistä tuli Nokialla 22.8.09 Fi Mva, olen onnesta soikeana!

Nyt ollaan ajateltu viedä Konstaa ja Väpiä tuonne Viron, Latvian jne. puolelle, mutta seuraavana taitaa ensin olla suuremman auton osto...

No samalla autolla kuljetaan edelleen, käytiin Latviassa ja Väpi sai sertillään nyt myös Latvian muotovalion tittelin.  Mutta paras ja naurua herättävä hetki oli, kun Konsta "voitti" Väpin, ollen paras uros, ja BOB.

V-09 ja PMV-09 käyty ja Väpi jatkaa ERI kannassa, Konsta vielä opettelee, nyt vietetään Joulu ja Uusi Vuosi, ja sitten taas uutta matoa koukkuun.

Kaikille Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta 201o!"!

2010

Uutta Vuotta odotettiin ja mietittiin mitenkä Konsta reagoi, no ei mitenkään, eli kaikki ok!

Tammikuun alussa lähdettiin sit Tarton näyttelyyn molempien herrojen kanssa. Edellisestä kerrasta "suivaantuneena" Väinö taisi mielessään päättää, "että nyt tuo kakara ei minua pese", ja tuloksena siis Väpi  SERTI, ROP ja EE Mva, Konsta JUK2

Onpas emännällä ollut kiire, ei olla keritty näyttelyihin, mut muuten kaikki ok, pojat kasvaa, eiköhän tänne vielä ehditä kirjoittelemaankin =)

Enpä ole tänne aikoihin kirjoitellutkaan, tuon Eestin näyttelyn aikoihin ostin kahvilan, ja siellähän se aika vuorotellen tyttären kanssa on vierähtänyt, mitä nyt muutama näyttelyreissu on tehty.

Liettuaan mentiin kokeilemaan, jospa väpistä saataisiin valio, ja sehän onnistui, jeeeee, meillä on nyt sitten Väinö-herra Fi Mva, Lv Mva, Lt Mva, Ee Mva, eli sanotaanko näin Baltian muotovalio

No nälkä kasvaa syödessä ja Konsta sai kyseiseltä reissulta kaksi junnusertiä ja plakkarissa oli yksi Latvian junnuserti, niin pakkohan sinne oli mennä uudestaan ;)

Eli nyt meillä on "Valion maitoauto"  sillä Liettuasta saatiin Konstalle Junnuvalion titteli ja samalla myös Latviasta, olen minä ylpeä pojista, ja tietysti isännästäkin, joka jaksaa näitä "vasikoita" narun päässä juoksuttaa, sillä minähän en kehään mene..

No juhannuskin on jo tulossa täyttä häkää, vielä hetken Konsta on junnuissa ja siirtyy nuoriin, eli näin se aika menee...pikku Nea täyttää 2v. huh, huh, onpa tässä pitänyt kiirettä..

1.12.2011

 Aikaa on kulunut ja tämänkin sivun päivitys on hieman jäänyt, ...eli tämän päiväiset kuulumiset:

Doggeja on meille lisääntynyt yksi kappale,"pikku Eero liukasluikku" eli Magic Alaunt Hännänhuippu

Eero on Oonan ja Väinön rakkauslapsista yksi, ja eihän meidän tietty pitänyt pentua ottaa, mutta kun olin mukana kauniina kesäisenä päivänä synnytyksessä, niin kuinkas siinä kävikään!

Muutakin meille on tapahtunut, Neakin on jo 3 vuotta täyttänyt, kun tuossa edellisessä kirjoituksessa, tyttö oli täyttämässä kaksi...

Ja kahdet häätkin on saatu pidettyä, poikamme Heikki vihittiin Kaisan kanssa, ja Nean vanhemmat saivat toisensa aivan virallisesti ;)

Kahvila on vienyt tuon ajan, jonne nytkin pitäisi rientää, mutta tässä tärkeimmät...

Ja jos ensi vuosi soisi aikaa kehienkin reunalla hieman piipahtaa!

Hyvää Joulun alusaikaa kaikille!!

Ja varmuudeksi toivotan myös Uudet Vuodet 2012

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 


Ajattelin kirjoitella tänne silloin tällöin ajankohtaisia kuulumisiamme. Palaillaan! -Anne-